maanantai 01. lokakuu 2012

Valoa (remppa)tunnelin päässä

Julkisivu- ja parvekerempan nimittäin, se mistä välillä olen täällä blogin(kin) puolella valitellut. Miltei pari kuukautta remppavaihetta takanapäin ja melkein samanverran edessä, mutta suunta on oikea ja olosuhteet täällä kotosalla helpottuvat jatkuvasti!

Elokuu taisi olla tuskallisin, kun yhtäkään ikkunaa ei saanut auki ja sisäilma oli mukavan pysähtynyt, lämmin ja tunkkainen. Syyskuu meni aikalailla täyspimennossa, sillä ikkunoita peitti mitkälie levyt, niin että keskipäivälläkin oli pilkkopimeää.. Mutta lokakuu näyttää paljon valoisammalta, ihan sananmukaisesti :)

Taloa reunustaa enää rakennustelineet ja niitä läpikuultava huppu, eli pääsimme pitkästä aikaa kurkistamaan ikkunoista ulos. Ja mitä sieltä löytyikään, meidän uusi parvekkeenlattia, joka näyttää harvinaisen hyvältä! En taida halutakaan laittaa takaisin mm. Väliaikakuvia parvekkeelta -postauksessa näkyviä lattialautoja, hmm..

Kaikenkaikkiaan luulen, että odotin remppa-ajalta jotain paljon pahempaa. Tähän hupussa elämiseen on jo aikalailla tottunut, eikä se niin hassua ole. Varsinkin kun raikasta syysilmaa eksyy hieman tuuletusikkunasta sisälle asti ja taloa peittävä huppukin läpäiseen ripauksen luonnonvaloa. Meillä oli onnea, kun remppa tehdään näin syksyllä, eikä kuuman kesän yli.

Vi börjar se ljus i ändan av tunneln, fasad- och balkongrenoveringstunneln, så att säga! I knappa två månader har den hållit på och nästan lika mycket tid är det kvar, men omständigheterna blir bara bättre och bättre:

I augusti var det värst, då luften var varm, unken och ordagrant stod stille! I september levde vi i bäckmörker, då fönstren täcktes av någotsplags skivor. Men oktober ser mycket ljusare ut, helt ordagrant! Vi fick även se en glimt av vårt nya balkongs golv och så snyggt det ser ut! Tror inte att jag mera vill bära in plankorna vi förut hade där ute..

Och ja, slutligen har det inte varit så hemskt som jag förväntade mig. Har redan vant mig att leva såhär inpaketerad om kommer knappast ihåg hudan vy vi hade! Men ja, vi har nog haft tur då vår renovering görs först på hösten och inte över den heta sommaren :)


maanantai 23. heinäkuu 2012

Pappelina-matto tomaattipyreessä

Mainitsinkin tässä aikaisemmin, että parvekkeelle tilaamani Pappelina -matto sai hieman osumaa ja vielä tomaattipyreestä :( Vaikka matto kestää 30 asteen konepesun ja siitä on helppo pyyhkästä pois vaikka mitkä tahrat, on nämä tomaattiperäiset maton pahimpia vihollisia..

Pappelinan sivuilla lukee hoito-ohjeissa, ettei ketsuppitahraa saa pyyhkiä pois, vaan matto pitää silloin huuhtoa. Ikävä kyllä en ollut muistanut informoida avomiestäni tästä seikasta, joten hän hankasi tahraa kostealla rätillä ja heitti sen sen jälkeen pesukoneeseen, jolloin tomaatti oikein imeytyi muovimattoon..

Laitoin tämän jälkeen sähköpostia yritykselle ja kyselin mitä matolle vielä voisi tehdä ja miten vahvoja aineita siihen uskaltaisi laittaa. Monet suosittelivat blogini Facebook -sivuilla tahranpoistoon esim. Vanishia, kloriittia, sappisaippuaa, mutta epäröin hieman, miten muovipinta aiheita kestäisi.

No kuulemma oikein hyvin ja ihan juuriharjallakin sitä voisi (varovasti) hinkata! Mitään kovempaa käsittelyä en matolle vielä tehnyt, vaan suihkautin Vanishia pintaan ja uudelleen pesukoneeseen pyörimään. Mutta tuloksetta, vaaleanpunahtavat tahrat eivät edes haalentuneet :(

Huokaisin syvään ja heivasin maton takaisin parvekkeenlattialle. Lähdimme pariksi päiväksi mökkeilemään, aurinko paistoi, oli tylsän pilvistä, satoi kaatamalla ja kun tulimme kotiin – tadaa! Läikät olivat poissa, kuin ihmeen kaupalla :) Vaikka loppu hyvin, kaikki hyvin, niin vinkkinä muille:

Jos jotain tomaattipohjaista matollesi lentää, niin älä tee niinkuin me teimme. Älä pyyhi, vaan huuhtele tahra. Jos huuhtelu ei auta, niin älä laita mattoa pesukoneeseen, vaan käsittele tahranpoistoaineella (tai vastaavalla) ja hiero varovasti harjalla tai sienellä kohtaa. Onnea matkaan!

Nämde här tidigare, att vi lyckades fälla tomatpyré på vår Pappelina-matta. Även om mattan går att tvätta i 30 grader och eftersom materialet ät plast, så är det superlätt att torka upp alla fläckar från den. Tyvärr hade jag inte kommit ihåg att informera min sambo om att man INTE får gnugga in tomatfläckar (typ som ketchup), utan då skall man skölja den under rinnande vatten (i ducshen). Och till nästa skall man absolut inte kasta mattan i tvättmaskin, för gror fläckarna fast i mattan.. Så gör inte som vi gjorde!

Många tipsade även om att pröva med fläckborttagnings- eller blekningsmedel , men var lite osäker med vilka medel man kunde behandla mattan med. Kontaktade då företaget, och de sa att man kan använda typ klorin och även försiktigt skrubba mattan med en svamp eller rotborste! Jag hann aldrig börja skrubba, utan sprutade på lite Vanish och slängde mattan ut på balkongen då vi åkte till sommarstuga för några dagar. Och när vi kom hem, var fläckarna borta?


sunnuntai 15. heinäkuu 2012

Perheen uusin tulokas

Meidän Enni on saanut karvaisen kilpailijan pihamme Orre-oravasta, joka on liiankin tuttavallinen. Kurre juoksentelee päivittäin ikkunalaudoillamme, kurkistelee sisälle avoimista ikkunoista ja pitää seuraa parvekkeella oleskelioille sen laidalla istuen (vaikka yritämmekin hätistellä sitä pois):

Pörröhäntä liitää koivunoksalta toiselle ja kiipeää talonseinää pitkin kuin hänellä olisi imukupit tassuissaan! Aika mieletöntä katsottavaa, mutta ikävä kyllä tämä tarkoittaa sitä, että ikkunoita sekä parvekkeenovea on pakko pitää silmällä, ja poissaollessa ehdottomasti kiinni. Toissapäivänä orava yllätti minua sisällä makuuhuoneessamme :D

Vi har fått en ny familjemedlem, dock lite motvilligt. En liten ekorre som springer av och an på våra fönsterbreden, kikar in genom öppna fönster och håller oss sällskap på balkongen, även om vi försöker shasa bort den.. Så nu måste vi ständigt hålla en blick på fönstren samt balkongsdörren, och se till att aldrig lämna ett fönster öppet då vi går ut. Och vet ni vad den gjorde häromdagen? Satt inne i vårt sovrum och skrämde livet av mig!


sunnuntai 15. heinäkuu 2012

Mistä mikäkin on parvekkeella

Tuli muutama kysely siellä ja täällä, että mistä mikäkin parvekkeella oleva tuote on, joten alla pieni listaus:

Parvekelaatikot – K-Rauta, PussPuss Design yrttiruukut – Putiikki Rannalla, Bruka Design astiat - Sisustus Liina, Kartio -lasit ja Kivi -tuikku – Iittala, pellavatekstiilit – H&M Home, Härö -parvekepöytä – Ikea, kastelukannu – vanhemmiltani, parveketuoli – vanhemmiltani, istuintyyny – Hemtex, olkikassi – Lindex, espadrillot – Vagabond, Pappelina muovimatto – Sisustuksen Koodi

Fick lite förfrågningar här och där, all varifrån var och en vara är på balkongen, så här kommer en liten lista :)


perjantai 13. heinäkuu 2012

Parvekkeen kohtalo

Parvekkeen laittaminen on tosiaan viivästynyt aikalailla, mutta onneksi niin, sillä meillä menee sittenkin talo julkisivu- (ja parveke)remppaan vuoden 2012 aikana, tarkemmin sanottuna elokuun alussa. Olin niin varma, että projekti siirtyisi ensi vuoden puolelle, mutta eih.

Eli nyt on enää muutama viikko aikaa nauttia kesäparvekkeesta, jota olen niin innolla suunnitellut :( Ja onneksi niitä kesäkalusteita ei sitten loppujenlopuksi ostettukaan, joutuisivat muuten vintille säilöön jo kesken parvekekauden. Sen sijaan päätin tehdä pienen hätäratkaisun parvekkeen sisustamisen kannalta, ja nappasin vanhemmiltani lainaan pari perus valkoista muovista parveketuolia niiden Mitkä tuolit parvekkeelle? -postauksen tuolivalintojen sijaan:

Tuolienviemismatkalla vanhempani kurvasivat vielä Ikean kautta ja löysivät löytönurkasta juuri sopivankokoisen sekä näköisen parvekepöydän alennettuun hintaan (oli muka naarmuja pinnassa, joita en kyllä itse näe!). Eli nyt parvekkeella on nautittu niin aamupalaa, lounasta, iltapäiväkahvia sekä illallistakin, hieman kuten Elämää parvekkeella -postauksessa unelmoinkin!

Parvekelaatikkoihin istutetut Kukkamestareilta blogin kautta saadut Paperikassien täydeltä kesäkukkia! -postauksen kesäkukat kukoistavat ja Yrttiruukut, ne kivojen ihmisten tekemät -postauksen yrtit senkun kasvavat nimikkoruukuissaan. Niin ja kerroinko jo, että parvekkeella kasvaa myös mansikoita, nams! Tunnelma on melkein kun pienen mökin kuistilla istuisi, jos ei liikenteen huminaa ja kadulla kävelevien ihmisten puheensorinaa kuuntele ;)

Lattialankut maalasin Maalauspuuhissa -postauksessa ja väliaikakuvia vilauttelinkin Väliaikakuvia parvekkeelta -postauksessa, ja täytyy kyllä sanoa, etten voisi olla tyytyväisempi sävyyn! Myös Blah, taas parveketta -postauksen parvekekollaasin Pappelinan harmaan Viggo One -muovimaton kotiutin. Ikävä kyllä mattoon liittyy ikävämpi juttu, josta kerroinkin jo Facebook -sivuillani :( Kuvassa kengät ovat aseteltu juuri niihin strateegisiin paikkoihin, eli mitään ihmeparannusta ei ole tapahtunut..

Eli semmoinen hätäratkaisu kesäparvekkeeksi :) Harmi kohta purkaa koko ihanuus, enkä todellakaan odota sitä, että koko talo menee pakettiin, mutta jos jotain positiivista on, niin sitten se on tehty, eikä tarvitse katsella noita ruostuneita kohtia enää!

Det har lugnt sagt tagit en stund att få balkongen i skick, och egentligen var det helt bra, för tyvärr så blir det såväl fasad- och balkongsrenovering redan nu i augusti :( Så bara några få veckor kvar att njuta av vårt sommarrum! Gjorde en liten snabbfixning genom att låna stolar av mina föräldrar, som dessutom hittade ett passligt bord på Ikeas fyndhörna. Så nu har vi ätit morgonmål, lunch samt middag där ute, bland alla sommarblommor, örter och jordgubbar! Precis som jag önskat :)