keskiviikko 20. maaliskuu 2013

Viimeistä viedään, Brooklyn Bridge

Indiedaysin ja Aurinkomatkojen yhteistyökampanjan postaukset matkastamme New Yorkiin on hyvä päättää siihen, mihin itse matkakin päättyi – viimeiseen reissupäiväämme ja kuviin ikuistettuihin hetkiin Brooklyn Bridgeltä. Kyseinen silta oli yksi nähtävyyksistä, jonka heti ruksasin “pakko nähdä” -listaani, kun sain kuulla lähteväni Nyciin:

BB1a

Sillalle asti pääseminen oli sitten hieman eri juttu. Koko reissun ajan olimme liikkuneet jalan ja se alkoikin jo jaloissa tuntumaan (ihan muussina joka ilta, mukavat kengät on must!). Yleensä kaupunkimatkoilla olen kokenut metroliikenteen sujuvaksi, joten ylipuhuin Majn mukaani maanalaiseen maailmaan.

BB5

Kertakäyttöinen metrolippu maksoi vain 2,70 dollaria ja metrokarttakin oli mitä selkein. Tosin eräs paikallinen mies oli kovasti suunnitelmaani vastaan: Kyllä ymmärrän, että 6 metro menee east-siden puolelta ja sillä pääsisimme aivan sillan juurelle, mutta täältä west-siden puoleiselta asemalta pääsemme kyllä A tai C metrolla yli Brooklynin puolelle siltaa. Argh.

DSC06177a

Ja niin pääsimmekin! Oikeastaan olen iloinen, että saimme myös tepastella hieman sillan toisella puolella ja ihailla maisemia sillan yli kävellessä juurikin Manhattanin suuntaan. Niin ja ottaa kasan kuvia! Täällä nappailimmekin Lisää asukuvia Nycistä -postauksen asukuvat, ihan keskellä siltaa:

BB7

Itse sillan lisäksi pääsimme ihailemaan sillan takana kohoavaa sky lineä! Uskon, että iltanäkymät vastarannalta itse saarelle voivat olla aikamoiset. Vähän kuin Aurinkomatkojen kampanjasivuston pääkuvassa? Niitä matkavinkkejä kannattaa muuten vielä käydä jättämässä, jos 300 euron arvoinen matkalahjakortti kiinnostaa!

DSC06179a

Seuraavaa reissua varten (toivottavasti sellainen tulee!) olisi kiva tietää vaikka mistä kohtaa (ja miltä lauttareitiltä) Vapaudenpatsaan näkisi parhaiten? Me bongasimme sen horisontista häämöttämästä, mutta olisihan se upea nähdä myös lähempää. Eh, todistusmateriaalia alla, tosin aika zoomattu kuva :D

BB9

Ja jos Aurinkomatkojen Lento + hotelli -matka alkoi kiinnostaa, kannattaa hyödyntää ILOVENYC -koodi, jolla saatte 50 euron alennuksen: Alennuskoodia ei voi käyttää muiden alennusten yhteydessä ja koskee vain uusia varauksia. Koodi on voimassa 2.4.2013 asti. Matkustusaika 3.3.-31.8.2013.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA


sunnuntai 17. maaliskuu 2013

Woodburyn outlet-kylä

Char & the city Facebook -sivuilla jo hieman vihjailinkin hienovaraisesti, Himoshoppaajan paljastukset -otsikolla, meidän shoppailureissusta Woodburyn Woodbury Common Premium Outlets -kylään! Kyseessä on siis nimensä mukaan oikea pieni kylä, jossa on vieri vieressä pieniä merkkiliikkeiden outlet-rakennuksia!

Matkaa kylään on Nycin keskustasta noin tunnin verran: Bussi lähti Port Authority Bus Terminal -bussiasemalta, joka sijaitsi aivan Times Squaren kupeessa. Lippuja kaupiteltiin kadunkulmissa ja lisäksi niitä pystyy ostamaan niin bussiaseman luukuilla kuin eri matkanjärjestäjien toimistoilta. Itse olimme ostaneet edestakaiset bussiliput etukäteen City Sights NY -sivustolta (web special 37 dollaria, norm. 42 dollaria).

W4

Perille saapuessa suuntasimme suoraan infopisteelle hakemaan lippujemme hintaan kuuluvaa VIP Coupon Book (value $10) -alelehvyskää, josta oikeasti oli hyötyäkin. Outletin alennusprosentit ovat -25%-65% ja siihen päälle pystyi kupongilla saamaan esim. -10% lisäalennuksen! Niin kartan kuin listan alueen liikkeistä löytyy muuten Store Listings & Center Map -sivustolta.

Itse tein löytöjä lähinnä muutamasta paikasta: Polo Ralph Lauren, Michael Kors ja DKNY -liikkeistä, niin ja löytyi sitä vähän tuliaisiakin Tommy Hilfigerin liikkeestä äidilleni  ;) Oikeastaan ostinkinkin kaikki tuliaiseni outleteista ja hyvä niin, sillä samoja tuotteita näki sitten normaalihintaisena keskustan kaupoissa.

W1

Esittelen vielä kunnolla kotiuduttuani, mitä paperikasseistani löytyykään. Sen verran voin jo nyt sanoa, että varsinkin näin klassista tyyliä noudattavalle outletin valikoimista löytyi hyviä perusvaatteita vaikka millä mitalla! Kiinnostaisiko teitä muuten ihan kunnollinen shoppailusaldon esittelypostaus hintoineen kaikkineen (jos minulla vaan on kuitit tallella)?

Maj taas puolestaan teki aikamoisia lastenvaatelöytöjä ja vieraili myös Converse-taivaassa, joten niistä kiinnostuneiden kannattaa klikata hänen Nycin tuliaisia lapsille sekä Woodbury Common Premium Outlets -postauksiin ;) Niin ja jos teillä on muita outlet -vinkkejä jaettavana, niin niitäkin voi jättää Aurinkomatkojen kampanjasivustolle, jossa vinkkien jättäneiden kesken arvotaan 300 euron lahjakortti!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

En av resedagarna åkte vi iväg till Woodbury Common Premium Outlets -byn, som påriktigt är som en liten by full av outlet-byggnader :) Från New York är det en ca timmes väg med buss, och vi köpte bussbiljetter redan på förhand via City Sights NY -sidan (sparade några dollar på det sättet). 

Maj köpte en massa kläder till sina barn, medans jag själv fyndade bra basplagg till min klassiska garderob! Tänkte ännu visa upp lite vad som jag bär på i papperskassarna, om ni skulle vara intresserade av ett shoppinginlägg med priser och allt (om jag bara har kvittorna kvar)?

En lista på alla butiker samt en karta på var de befinner sig hittar ni på Store Listings & Center Map -sidan! Rabattprocenterna varierade mellan -25% och -65% och på köpet fick vi även en rabattbok som kunde ge en extra -10% ;) Och ja, det lönar sig att reservera hela dagen, iaf vi åkte nog hem med en av de sista bussarna.


perjantai 15. maaliskuu 2013

Suuntana Upper East Side

Kolmantena päivänä Indiedaysin ja Aurinkomatkojen yhteistyökampanjan matkalla New Yorkissa päätimme jättää Times Squaren kulmat taaksemme ja suuntasimme kaupunkikierrokselle kohti Upper East Sidea. Miltei joka kulmassa löytyi Starbucksin kahvila ja sen Vanilla Latte´sta tulikin ehdoton lempparimme:

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Katujen varrelta löytyi toinen toistaan upeampia rakennuksia, joista yksi oli Bergdorf Goodmanin näyttävä tavaratalo (5th Avenue at 58th Street), jonka edessä kaunis matkaseuralaiseni Maj poseerasikin päivän asukuvat Raitahame Upper East Sidella -postaukseensa.

UE1

Itse Central Parkissakin kävimme pienellä kävelyllä ja istahdimme hetkeksi kalliolle nauttimaan kevätauringosta, vaikka itse puistokin oli kovin karu tähän aikaan vuodesta. Ensi kerralla suuntaisin matkalle ehdottomasti keväämmällä, jotta pääsisin nauttimaan puiston vehreydestä :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Puistolta jatkoimme matkaa ja pysähdyimme pienen katukärryn kohdalle ostamaan pretzelin. Makeaa herkkua odotellessa saimmekin suolaiset versiot – ja olisittepa nähneet Majn ilmeen. Tai oikeastaan se ON tallennettuna kameraan, julkaisulupaa odotellessa :D

UE4

Ei sillä että itsekään olisin kovin paljon fiksummalta näyttänyt sitä mutustellessa, tämä ehkä normaalein kuvasaldosta.. Päällä oli aurinkoisen päivän kunniaksi Massimo Duttin bukleetakki sekä Hermésin silkkihuivi, aurinkolasit vaan puuttui – kevät tule jo!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sisustuskaupat olivat päivän sana ja bongailimmekin matkan varrelta Marimekkoakin myyvän Crate & Barrelin (650 Madison Avenue) sekä legendaarisen Pottery Barnin (117 E. 59th Street). Jälkimmäisestä löytyi upeita klassisia huonekaluja sekä sisustustuotteita, joita saa heidän Pottery Barn -verkkokaupastaankin tilattua!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Päämääränä oli kuitenkin MoMAn Design Store (844 West 53 Street) sekä Design & Book Store (11 West 53 Street), mutta harmillisesti mieleistä julistetta (Manhattanin matkaopas seinälle -postauksessa miettimääni) ei kuitenkaan löytynyt. Liikkeen valikoimaa pääsee muuten katselemaan MoMA Store -verkkokaupastakin!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA


torstai 14. maaliskuu 2013

Suosikkinäköalani New Yorkissa

Eräänä iltana Indiedaysin ja Aurinkomatkojen yhteistyökampanjan matkalla New Yorkissa päätin viedä Majn katselemaan suosikkinäköalaani. Nimittäin aivan hotelliemme vieressä sijaitsi myös Rockefeller Center (45 Rockefeller Plaza) ja sen upea Top of the Rock Observation Deck -näköalatasanne noin 70 kerroksen korkeudessa:

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jos maisema näyttää oudon tutulta, voi se johtua siitä, että nappailin noin puolitoista vuotta sitten Maailman huipulla -postauksessa näköalakuvia miltei prikulleen samalta kohdalta, tosin päivänvalossa. Tuolloin toivoin, että joku päivä saisin nähdä kaupungin myös iltahämärässä :)

NYC_TR2

Kertalippu aikuiselle maksaa 25 dollaria, mutta jos haluaa nähdä maisemat niin päiväs- kuin ilta-aikaan samana päivänä, voi ostaa yhdistetyn Sun & Stars lipun 38 dollarilla (suosittelen!). Lippuja saa ostettua ihan paikanpäältä, mutta myös netistä etukäteen Top of the Rock Ticket Sales -sivustolta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaikka hotellilla sanoinkin Majlle, että ollaan varmasti tunnissa takaisin, meni jonotteluineen kaikkineen noin 3 tuntia, hups.. Mutta oli se sen arvoista ja saimme (ei ehkä niin tarkat, mutta) ikimuistoiset maisemakuvat napattua ♥ Mikä on sinun suosikkinäköalasi Nycissä?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Monet käyvät myös Empire State Buildingin Empire State Building Observatory -näköalatasanteilla, mutta itse rakastan enemmänkin ihailla rakennusta Top of the Rockista käsin. Parhaita näköalavinkkejä kannattaa myös jättää Aurinkomatkojen kampanjasivulle, jossa vinkkien jättäneiden kesken arvotaan matkalahjakortti ja ILOVENYC -koodilla saatte matkaa varatessa -50 euron alennuksen ;)


tiistai 12. maaliskuu 2013

Asukuvaa New Yorkista

Pakkailupostauksissa pohdin kovasti New Yorkin säätä, lämpötilaa ja miten matkalle kannattaisikaan pukeutua. Onneksi suurin osa reissustamme aurinko paistoi ja kadut olivat kuivia, mutta mahtui väliin päiviäkin kun satoi räntää ja tuuli kylmästi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Matkalaukusta valikoitui kuitenkin päälle ne kaikista mukavimmat vaatteet: Marc O´Polon ohutta villakangastakkia, Gauharilta saatua cashmere-huivia, Woodburyn outletista ostettua DKNYn pellavapaitaa.. Jalkaan sujautin Pretty Ballerinas -ballerinat ja konjakinvärinen laukku on löytö Zarasta!

NYCasu1

Niin ja upeat kiharat ovat matkakamuni Magicpoks -blogin Majn käsialaa! Oi kun olisi joka aamu oma Maj käytettävissä <3