Lupailinkin Kooste asuste- ja vaatesäilytyspostauksista -postauksessa esitellä pikkuruisessa, käytävämallisessa eteisessä olevan kenkäsäilytyksen. Vaikka eteisaulan kiinteissa vaatekaapeissa onkin tilaa ns. käyttökengille, tiedän kokemuksesta, että joka päivä niitä kenkiä ei vaan tule aseteltua siististi kaappiin, vaan ne potkaistaan pois jalasta heti kun tulee ovesta sisälle..

Siksi halusin Se loppuunmyyty sivupöytä -postauksessa vilahtaneen kapean sivupöydän alle mahdollisimman siron kenkätelineen, johon päivittäisessä käytössä olevat kengät helposti saisi jätettyä. Ongelmaksi muodostui sellaisen löytäminen. Kenkätelineet joko ovat kaksikerroksisia tai muutoin suurikokoisia. Lopulta se täydellinen ratkaisu löytyi Ikean ruuanvalmistuksen osastolta:
Nimittäin Lämplig -kattilaritilä! Vaikka kyseinen onkin alunperin tarkoitettu keittiöntasolle kuumien kattiloiden aluseksi, toimii se mainiosti myös kenkätelineenä. Sen lisäksi, että sen ilme on modernin pelkistetty, on kattilaritilän koko (50×28 cm) täydellinen kahdelle kenkäparille (kolmekin mahtuu kun tiiviisti rivittää). Tason alle (Huom! kuvattu toisella seinällä valon takia) mahtuu juuri kaksi ritilää vierekkäin!

Kattilaritilä on valmistettu ruostumattomasta teräksestä (ei hätää vaikka kengät olisivat kosteat!) ja pienet alla olevat mustat kumitassut nostavat koko höskän mukavasti irti lattiasta (näin teräksinen teline ei naarmuta esim. parkettia). Mustat tassut voi myös jättää laittamast, jos haluaa ilmeestä vielä eleettömämmän. Niin ja sanoniko jo hinnan? 6,90 kipale ;)























