Hau kaikki koirakamut, nimeni on Enni ja rodultani olen cottoni, eli pieni puuvillakoira. Sain omistajaltani luvan ottaa blogin haltuuni päivän ajaksi, sillä halusin esitellä teille uusimmat leluni, jotka sain yhteistyön merkeissä Ludwig & Vilgot -nimisiltä irlanninsetteriltä ja italianvinttikoiralta:

Lelut saapuivat postitse (yleensä kaikki blogipaketit ovat osoitettu omistajalleni ja joudun vain katselemaan vierestä), joten miten innoissani olinkaan, kun sain avata ne ihan itse! Lelut olivat paketoitu kahiseviin toisesta päästä avoinna oleviin pussukoihin, jota koristi simppeli rusettinauha..jota mutustelin hiukkasen :D

Nuo omistajat vaikuttivat olevan kiinnostuneita leluistani, joten iskin hampaani heti kun joku yritti kahmaista ne kuononi edestä. Paketista kuoritui nimittäin kaksi suuhunsopivaa leluluuta, jotka ovat valmistettu osittain kierrätyskankaasta, mutta niin kankaat kuin sisällä oleva vanu ovat kuitenkin upouusia!

Ulkokuori voi joskus pettää, sillä hetkessä tämä suloinen puuvillapallo muuttui oikeaksi hurjapääksi. Riepottelin luita ympäriini ja sainkin leikkiä vapaasti, sillä lelujen sisältä ei löydy piippaavia osia tai muutakaan muovia, jonka voisin kaivaa esille ja pistää nassuuni :)

Välillä päästin omistajani mukaan leikkiin ja meillä oli oikein ratkireimukasta yhdessä! He taisivat sanoa jotain, että leluni sopivat hyvin sisustukseenkin, joten ehkä saan levitellä niitä ympäriinsä täällä kotosalla. Sillä mikä sen parempaa, kuin leluja jokaisessa huoneessa!

Koska minulla on ollut luulelujen kanssa niin hauskaa, ajattelin arpoa samanlaisen setin (pellavakankainen pieni ja iso luu) myös koirakamujeni kesken! Joten jätä tassunmerkki kommenttiboksiin ja kerro minulle vaikka nimesi, rotusi tai jotain muuta kivaa perjantaihin 24.5.2013 mennessä, niin olet mukana ensimmäisessä arvonnassani ;)

Ja jos haluat kertoa omistajallesi mistä näitä ihania koiranleluja saa, ovat jälleenmyyjät: Design Deli ja Café Rongo Porvoossa, sekä All Fur Dogz täällä Helsingissä! Ja jos mieleesi tulee koiranleluja tarvitseva kohde, voi niistä jättää vinkkejä Ludvig & Vilgot Facebook -sivuille. Koiranpäivänä he veivät laatikollisen HESYlle ♥
P.S. Kuinka ärsyttävää on, kun ihmiset kertovat mitä lemmikkieläimensä muka ajattelevat :D Terkuin yksi, joka teki sitä juuri kokonaisen postauksen verran!


















