Olisikohan vihdoinkin jo muiden kuin makta-aiheisten postausten vuoro? Hanna laitteli tässä jo jonkin aikaa sitten hieman sisustusaiheista postaustoivetta: Hei, toivoisin postausta asunnon stailaamisesta myyntikuntoon. Mitä asioita sinä tekisit jos olisit myymässä asuntoasi?
Itse en ole (vielä) päässyt stailaamaan asuntoa myyntikuntoon, sillä tämä on ensimmäinen koti jonka omistan. Toki olen aikoinani siivoillut vuokra-kotejani niiden asuntonäyttöjä varten, mutta asiahan on eri, kun on omaa asuntoa myymässä. Ja sana stailaaminen on mielestäni hieman väärä, sillä kyse on enemmän ihan normaaleista perusvalmisteluista, sillä kuka nyt haluaisi ostaa esim. sotkuisen, likaisen ja hämärän asunnon? (Kuvat lainattu Alvhem Stadshem)
Tarkistaisin ensiksi asunnon kunnon: ovatko kaikki pinnat ehjiä vai vaatisiko joku tila pientä pintaremppaa: onko seinämaali lohkeillut (tai vastaavanlaisesti repsottaako tapetti), puuttuuko jostain lattialistaa, missä kunnossa parketti on, entä keittiön taso taikka kaappien ovet. Ostaessamme asuntoamme oli kaikki pinnat laitettu uusiksi ja reilu vuosi sitten remppasimme kylpyhuoneen uuteen uskoon!
Katsoisin seuraavaksi asunnon pohjaratkaisua, miettisin huonekalujen sijoittelua ja millaiselle kohderyhmälle asuntoamme mahdollisesti myisimme. Näyttäisin, että kotiimme mahtuu täysikokoinen parisänky ja mahdollisesti vaihtaisin työpöydän pieneksi keittiönpöydäksi, jotta mahdollinen ostaja näkisi, mitä asuntoon mahtuu. Ylimääräiset tai liian suuret kalusteet veisin väliaikaisesti vintille, sillä mitä enemmän lattiapintaa näkyy, sitä väljemmältä asunto tuntuu.

Tekisin asunnosta mahdollisimman hotellimaisen, jotta uusi mahdollinen omistaja heti voisi nähdä itsensä omine tavaroineen asunnossamme. Siirtäisin kaikki turhat pienesineet ja henkilökohtaiset tavarat piiloon, jotta asunto tuntuisi mahdollisimman selkeältä. Järjestelisin myös kiinteät kaapit sun muut, sillä mahdollinen ostaja voi haluta kurkistaa niihinkin ja nähdä minkälaista säilytystilaa on!

Tekisin perusteellisen siivouksen, lattianpesusta ja kaakeleiden kuuraamisesta ja vaihtaisin niin uudet lakanat petaukseen kuin puhtaat pyyhkeet kylpyhuoneeseen. Veisin roskat ulos, eikä kunnon tuuletustakaan saa unohtaa, jotta asunto tuoksuisi raikkaalta. Vetäisin verhot sivuun, jotta luonnonvalo pääsisi tulvimaan asuntoon. Miettisin samalla onko asunnon valaistus kunnossa. Yleisvalon lisäksi suosin kohdevaloja; sohvan vierelle jalkalamppua, yöpöydille pöytälamppuja.

Ensivaikutelma on tärkeä ja eteinen on ikään kuin asunnon käyntikortti! Huolehtisin siitä, että sisääntulo on tilava ja selkeä, eteinen ei ole täynnä lattialla lojuvia kenkiä sekä naulakko oli täyteen ahdattu takkeja. Pakkaisin ylimääräiset ja veisin väliaikaisesti vintille. Katsoisin vielä, ettei mikään huonekalu ei ole tiellä tai peitä näkymää itse asuntoon.

Jos meillä olisi ylimääräisiä huoneita, en jättäisi niitä varastonomaiseksi (romu) huoneeksi, vaan stailaisin ne joko työhuoneeksi tai mahdollisesti lastenhuoneeksi, antaisin huoneelle käyttötarkoituksen. Niin ja jos meillä olisi parveketta vai pihaa, niin laittaisin sinne pienen istumaryhmän tyynyineen ja esittelisin tilan lisähuoneena. Niinhän se kesällä on!
Tai no jotain tähän suuntaan. Ja mitäs tässä enää jossittelemaan.. Me myytiin meidän asunto, niin ja ostimme uuden! Joten parin viikon päästä on muutto edessä ja rutkasti, rutkasti sisustusaiheisia postauksia tulossa, jee! Niin ja siinä uudessa on tuo p:llä alkava pieni kesä-lisä-huonekin ;)
Hanna önskade sig ett inlägg om vad jag skulle göra, om jag skulle sälja min lägehet. Har hittills bara bott på hyra, så har inte haft så mycket erfarenhet om att staila lägenheter inför försäljning, men OM jag skulle sälja dehär lägenheten, skulle jag kålla att alla ytor är i bra skick och skura varje vrå. I mera ett inredningssyfte skulle jag byta fram nytvättade lakan samt handdukar och städa undan allt smått krimskrams, så att lägenheten skulle kännas rymlig och fräsh. Lite hotellaktigt, så att den potentiella köparen skulle genast kunna se sig med sina egna saker och bo där!
Och ja, kanske jag borde sluta med dessa om och men, för vi har faktist sålt vår lägenhet, köpt en ny(!) och flyttar om bara några veckor, så det är en massa inredningsinlägg på kommande! Jee!













Ai nyt se sitten tapahtui, iik!:)) Onnea uudesta kodista! Teidän asunto oli niin ihana, vaikka niin on varmasti tämä tulevakin! Innolla odotan sisustuspostauksia!;P
Joo, paljon ehti tapahtua matkani aikana ja sitten kaikki menikin varsin nopeasti :) Ja kiitos! Teidänkin koti aivan ihana!
Jee, mahtavaa! Paljon onnea! Sisustusaiheiset postaukset todella uppoavat tällä hetkellä, kun omakin koti menee aikamoisen remonttivasaran alle. :)
Kiitos Norppa :) Ja oi, teidänkin kotijuttuja odotellen, onnea remppaan!
Oi, onnea uudesta asunnosta, innolla odotan millaisia sisustus-postauksia tulee, ne on ihan parhaita blogissasi!
Voi kiitos Laurliini, ihana kuulla :)
Oi! Onnea uudesta kodista! Ihania sisustusjuttuja odotellen. Ja tsemppiä muuttoon! :)
Kiitos Hanna, sitä tarvitaan :)
Oi, onnea kovasti uudesta asunnosta! Jään innolla odottelemaan sisustuspostauksia, jee! :)
Jee, kiva kuulla :)
Uusi parvekkeellinen asunto? Ihanaa, onnea onnea uuteen kotiin!! :) Niitä sun sisustusaiheisia postauksia vasta kelpaakin odotella, jee. :)
Haha, ainiin, siellä luki p:llä pihakin, mutta juu, pieni parveke vihdoinkin tiedossa :) Ja kiitos! Oon seuraillut teidän sisustus/muutto-aiheisia postauksia niin vesi kielellä että!
OHO! Vau, onnea! Mukavaa muuttoa :)
Kiitos Maija! Nyt eikun pakkailemaan!
Paljon onnea! Innolla täälläkin odotellaan uuden kodin sisustusaiheita :) Miten myyntiprosessi meni – varmaankin nopeasti teidän kauniilla kodilla!
Kiitos Erika! Oikeastaan tehtiin asunnonvaihto, eli ei ns. julkiseen myyntiin edes ennättänyt :)
Voi miten ihanaa, pääsette kevättä myöten uutta kotia laittamaan! Onnea uuteen kotiin ja sisustusaiheisia postauksia odotellen… ; )
Kiitos Marjukka :) Niitä on tulossa paaaljon!
Ihana kuulla, onnea kovasti! Sisustuspostauksia todellakin odottelen, itsellänikin muutto tiedossa – tosin vasta parin kuukauden päästä. Mutta, eka VAIN MUN koti tulossa, joten sisustustakin saan miettiä kerrankin täysin omien mieltymysten kannalta :-) Mukavaa puuhastelua kevääksi!
Oo, kuulostaa aivan ihanalta, tsemppiä sinullekin muuttoon ja onnea ensimmäiseen omaan kotiisi :)
Så roligt! Och jag älskar dina inredningsinlägg. Alltid lika stiliga och inspirerande bilder ;-) Vart skall ni flytta? Hålls ni på ön?
Tack detsamma hördu :) Och vi hålls på ön, inte lätt att få sambon att flytta bort härifrån!
Oii, ihanaa!! Onnittelut asuntokaupoista ja ehdottomasti myös minä odottelen sisustuspostauksia!! Paljon voimia muuttohärdelliin ja ihanaa alkavaa viikonloppua :)
Voi kiitos Celina! Ja täytyy kyllä tässä samalla kiittää sinua ihanasta blogistasi, niin paljon sisustus- että muoti-aiheista inspistä :) Ja ihanaa viikonloppua (itselläni onkin huominen vapaa, oi oi!)!
Oi, muuttaminen on ihanaa! Sisustuspostauksia odotellessa. :) Juuri eilen kotiutui uusi, ihana valkoinen sohva, jonka myötä tekisi mieli laittaa vaikka ja mitä muutakin uusiksi. Sisustaminen taitaa olla ikuinen mutta hauska projekti. :)
Sitä se on, ikuinen, ihana harrastus :) Ja onnea uudesta sohvasta, piristää varmasti kummasti!
Ihanaa!!!!Onnittelut uudesta kodista!Odotan innoilla sisustuspostauksia ,varsinkin keittiöstä;))
(Avo)keittiöstä tuleekin varmaan ensimmäisenä postausta, sillä muissa tiloissa tulee hieman kestämään :) Ja kiitos!!
Paljon onnea uudesta kodista! Minkä kokoinen se on? Pysyttekö kuitenkin edelleen Helsingissä? :)
Kiitos Anne! Helsingissä pysytään, oikeastaan muutetaan vain kivenheiton päähän nykyisestä ja kokokin on vain hivenen suurempi, 36m2:sta 44m2:n, plussana se pieni symppis parveke ja vielä etelään (taidan muuttaa partsille asumaan :D).
Hyviä vinkkejä! Minun kokemukseni asunnon stailaaminen ennen näyttöjä kannattaa todella, kunhan siinä ei liioittele. Panostaisin huolelliseen siivoamiseen ja tavaroiden karsimiseen; ne ovat asioita, jotka itsellä pistivät negatiivisesti silmään uutta kotia etsiessämme. Vaikka itse näkisikin kaikenlaisten hirvitysten ohi (“mitä pommimpi, sen parempi”), kaikki eivät todellakaan näe.
Itsellä meni niin neuroottiseksi, että pesun jälkeen kiillotin kphn seinälaatatkin ;) Minipanostuksena voi vinkata: ostin uudet orkideat ruukkuihin sekä uudet pyyhkeet kylpyhuoneeseen ja sytytin suorien kattovalojen sijasta epäsuorat valaisimet. Meidän asuntomme ehti olla kolme päivää julkisessa myynnissä ja saimme reilusti yli pyytämämme hinnan, ostajat olisivat halunneet ostaa myös meidän huonekalujamme.
Paljon onnea teille uuteen kotiin!
Oh, hei mahtavaa kuulla kokemuksia! Itse en tosiaan kovinkaan pitkälle tällä kertaa pötkinyt, kun ei julkiseen myyntiin asti mennyt, mutta vielä sitä ehtii :) Tuollaisen “mitä pommimpi, sen parempi” olisi kyllä minunkin unelmani! Ja kiitos paljon :)
Hei murunen!
Oli pakko antaa tähän eri näkökulma. Oli ihan parasta kun toi meidän (nykyinen) asunto myytiin tosi rähjäsenä. Netissä oli ihan jäätävät kuvat ja joo, vihreet kirpparipöydät ja sininen valo ei oo ehkä sitä mun tyyliä parhaimmillaan. Mutta kun osasi nähdä sen kaiken läpi ne upeat puitteet ja korkeat huoneen, niin sen vaan tunsi että kyllä tästä vielä hyvä tulee.
Siinä vaiheessa kun edelliset raahasi ne järkyttävät kamat pois, niin optimistinen fiilis sen kun kasvoi. Parastahan tossa “rähjäisessä tyylissä” (vaikka asunto oli muuten ok kunnossa) oli se, ettei sitä moni mennyt katsomaan ja saatiin tingittyä ihan kiva hinta! :)
xx
Heei Alexa! Olet takaisin Tukholmasta, näytti aivan ihanalta teidän menot ja meiningit :)
Ja ihan totta, pommikunnossa olevaa tuskin saa parilla pyyhkeellä stailattua, ja siinä kunnossa olevat ovat kyllä ostajille ihan mielettömiä mahiksia! Ja oi hitsit, joku päivä vielä minäkin ostan sellaisen, minkä saa rempata lattiasta kattoon! Eli onnea teille ihan mahtavista asuntokaupoista, en malta odottaa, mitä tuleman pitää!
Onnea uuteen kotiin! Odottelen innolla sisustuspostauksia!
Jos jotakin lukijaa kiinnostaa, niin mä olen kirjoitellut ja laittanut kuvia blogille meidän asunnon myyntiprosessista täällä Ruotsissa: http://husnummernio.blogspot.com/search/label/l%C3%A4genhet
Hei kiitos linkistä, varmasti kiinnostaa! Ja kiitos, niitä tulee..ja paljon!
Järkevä postaus ja hyviä vinkkejä! Eräs ystäväni kertoi, miten oli tuulettanut asunnon perusteellisesti pesun päälle, suihkuttanut varovasti raikasta liljan tuoksua ja asetellut liljoja maljakoihin eri puolille. Ostaja oli muistanut erityisesti ne liljat ja niiden maljakot. Eli juuri se tunne ja elämys “tämä on koti”, yhtä tärkeää kuin pinnat :)
Se on, se tunne yleensä saa ostamaan :) Leikkokukkien lisäksi suosittuja on kahvin tai pullan tuoksu! Ja Kiinteistövälittäjä Kaisa käytti Clean tuoksua, olisikohan ollut Fresh Laundry :D
Oj, vad roligt! Grattis till flytt! Och tusen tack för den perfekta tajmningen, vi tog just också ex tempore och köpte ett större hus som väntar på en massa fina inredningsidéer!
Tack Muminmamman! Och oj, grattis till huset! Vi kommer varken att ha hus eller mycket större, men en massa inredningsinlägg är det ändå på kommande :)
Oj vad spännande :) grattis :)
Tack Sara!
Oj oj oj, vad spännande! Grattis till det nya hemmet! Väntar med iver på alla inredningsinlägg. Jag har en enorm himo att få renoveringen framåt här hemma och få börja inreda lite, kanske det är (den kommande) våren som gör det. Synd att V inte delar min renoveringslust at the moment ;)
Tack Cato! Och oh, förstår så vad du menar! Skulle gärna ha köpt en lägenhet i dåligt skick så att jag skulle ha fått en massa roligt att göra, men sambon var inte på pigg på ideén :D men kämpa på, ni får nog allt färdigt så småningom :)
Onnea molemmista asuntokaupoista! :) Hauskaa, että tiedossa on tuoreita sisustus juttuja. :) Meillä jahkataan seinien värejä ja kuoseja, vaikka muutto tapahtui jo puolisen vuotta sitten. :P Kovin hankalalta vain tuntuu päättää minkälaisia seiniä haluaisi katsella viikkoa pitempään.
Kiitos Tuulevi! Vaikka nykyisestä asunnosta pidänkin niin, on kyllä piristävä muuttaa uuteen ja saada uusia sisustusprojekteja :) ja itsekin mietin, että pitäiskö repäistä ja maalata hieman seiniä, mutta hitsit kun se valkoinen on vaan ja pysyy suosikkina :D Mutta tsemppiä teille maalaus- ja sisustuspuuhiin! Ja onnea, no vielä suht. uudesta, kodista!
Ohoh mikä ylläri postauksen lopussa! Onnea! En malta odottaa postauksia uudesta kodista.
Hih, kiva jos joku yllättyi :) Ja kuule, en minäkään! Enää pari viikkoa, niin niitä rupeaa tulemaan!
Onnea! :) Uusi koti tuo aina ihan uusia ulottuvuuksia elämään. :) Muistelin, että luin jostain lehdesta, jossa käsiteltiin suomenruotasalaisia, että asut ***?
Kiitos Mazu! Ja pahoittelut, muokkasin hieman kommenttiasi, sillä yritän pitää sen linjan, etten blogissani kerro tarkemmin kuin että asun Helsingissä, mutta juuri siellä asun juu :)
Oi Onnea uuteen kotiin! Itse olen kohta vuoden verran asustellut ensimmäisessä omassa kämpässäni ja koko ajan on pientä parannusprojektia käynnissä. Se on ihanaa kun voi itse päättää minkälaisia pintaratkaisuja tekee eikä tarvitse kysyä vuokranantajalta.
Kun kävin ensimmäisen kerran katsomassa asuntoani oli se aivan tyhjä, toisaalta olisi ollut mukava nähdä minkälaisia sisustusratkaisuja entiset asukkaat olivat tehneet mutta ihan hyvä näinkin.
Mukavaa viikonloppua!
Kiitos Sanna! Ja kerran kun on oman ostanut, niin ei kyllä helposti enää vuokralle lähtisi :) Itse näimme tulevan kotimme sekä tyhjänä (kuvissa), että kalustettuna (näytöissä), ihan kiva saada nähdä kummatkin vaihtoehdot :)
Hei Char ja onnea uuteen kotiin! Minulla on jo hetken ollut mielessäni postausidea, mutten ole aivan varma oletko jo siitä kirjoittanut. Asun poikaystäväni ja koirani kanssa 38 neliön yksiössä, joka käsittää suht koht suuren keittiön, kylpyhuoneen sekä saunan. Voisitko kirjoittaa ideoita, miten tilantunnun saisi maksimoitua, kun asunnosta löytyy 160 leveä sänky, sohva, televisiotaso.. Kiitos :)
Hei Lilli ja kiitos onnitteluista! Aika paljon samantyylisiä postaustoiveita on kyllä tullut, joten koitan parhaani mukaan toteuttaa jossain vaiheessa :)
Hej !
ÅÅÅÅÅÅ vad kul att få se alla dina fina io bra tipso kul att inreda nått nytt.En nystart i livet.
GRATTIS O LYCKA TILL
Kram Eva
Taaack Eva! Väntar nog så med iver att få börja inreda i det nya hemmet :))
Onnea uuden kodin johdosta! Luin useamman kerran tuon viimeisen tekstiosuuden, kun en heti tajunnut että puhuit todella itsestäsi! Hih, täytynee kait alkaa harrastaa jotain aivojumppaa ;-)
Mutta ihan mahtavaa! Vaikka muuttaminen onkin aina raskasta, niin on se uusi asunto yleensä kuitenkin tosi ihana juttu!
http://mayopic.blogspot.com/
Hihi, kirjotin sen hieman arvelluttavasti tuonne postauksen loppuun, joten ei ihme, ettei heti auennut :) Ja kyllä se aina oma urakkansa on, mutta ehdottomasti sen arvoista! Pääsee taas käymään omaisuuttaan läpi, järjestelemään kaiken uusiksi niin ja ah, sisustamaan!
Onnea uuden kodin johdosta! :)
Ihanaa päästä lukemaan uusia sisustusaiheisia postauksia, ne ovat aina tervetulleita. Minunkin piti lukea pariin kertaan että hoksasin että ihan oikeasti olikin kyse sinusta itsestäsi. Taitaa olla pääkoppa täälläkin vielä talviunessa :P
Haha, eikun kirjoistustavassani paranneltavaa ;) Ja kiitos Jonna! Sisustusjuttuja tulee taas pukkaamaan täydellä teholla!
Hurra, grattis till ny kämppä! Och kiva att få läsa mycket om inredning, bring it on!
Jee, tack Jessica, roligt att höra!
Oi, onnea asuntokaupoista! :) En malta odottaa, että näen kuvia uudesta kodistanne…
Kiitos Suvi! Ja reilun viikon päästä alkaa varmaan tulemaan :))
Oi, Onnea uudesta kodista!! Huippua :) Vaikka kuinka pitää omasta rakkaasta kodistaan, niin aina se uusi jaksaa innostaa. Itselläni oli sama prosessi vuoden lopussa ja olen niin onnellinen nyt! Ja toki muutama lisäneliö on aina tervetullut! Niin ja niitä sisustuspostauksia odotellessa… Tsemppiä muuttorumbaan!
Oh, muutama lisäneliö on ehdottomasti tervetullut! Meillä muuttuu vain 36m2sta 44m2n, mutta näin pienissä neliöissä se 8m2 on jo jotain! Ja pieni parveke on kyllä niin terveullut että :) Näen jo itseni ja Ennin siellä aamuisin aamukahveilemassa, kirjaa lukiessa, aurigonpaisteesta nauttien..
Ja totta, kyllä kirpaisee jättää tämä koti, haikeana täällä pakkailen, mutta kun on tietänyt jo alusta alkaen, ettei tämä ole se loppuiän koti (neliöistä johtuen), niin eikun eteenpäin mars! Onnittelut myös sinulle uudesta kodistasi ja se lisäneliöistä!
Kiitos onnitteluista:)
Onhan tuo 8 lisäneliötä jo paljon ja parveke on ihan luksusta! Itse monissa asuntonäytöissä käyneenä voin sanoa, että ei se ole ne neliöt vaan se miten ne on käytetty! Teillähän näytti jo tuo (kohta) vanha asunto olevan tosi hyväpohjainen. Muuttaminen on raskasta ja stressavaa, mutta nopeasti se stressi helpottaa kun ne muuttolaatikot uudessa kodissa puretaan :)
Tuhannesti onnea uudesta kodista, Char! En malta odottaa, että pääsen taas seuraamaan sisustusprojektejasi alusta alkaen. :)
Voi kiitos Laura! Minäkään en malta odottaa, että saan aloittaa uuden sisustusprojektin :)